Istuimme ruokapöydän ääressä (harvinaista kyllä) koko perhe. Vanhemmat intoilivat että ens kesänä on sitte rippijuhlat. -Mä haluun protuun (prometheus leiri, vastaa riparia, mutta siellä ei ole "pakkollista uskonnollisuutta") enkä mee riparille. Vanhemmat hiljenivät. - Ei mun oo järkeä mennä sinne ku en oikeestaan usko mihinkään, (oon kristitty vaan koska vanhemmatki on ja mä en voi erota kirkosta.)
Isä sai avattua suunsa ensimmäisenä; - Jumalauta Katariina! Sä et voi saada joka asiassa erikoiskohtelua vaan sun pitäis olla normaali niiku muutkin! Meidän perheessä ei kommunisteja ja pakanoita hyväksytä! Sä meet riparille niiku muutkin, sä et voi ite valita ennen ku oot 18-v ja sittenki me päätetään mihin sä saat uskoa!
Äitikin sai sanottua jotain; -Kyllä sun pitää mennä riparille! Se on pakko.
Mikä helvetin pakko se muka on?! Jos mä en usko ni minkä mä voin sille? Enkä vaadi mitään erityis juttuja ku protu on ihan normaalia!! Minulla oli taas yksi paikka vähemmän missä tunnen oloni turvalliseksi. Itkin hiljaa. Miksi minun vanhempani vihaavat minua näin paljon? Mikseivät he voi hyväksyä minua tälläisenä kuin olen.
Hiljaisuudessa taistelen sitä ajatusta vastaan että viiltäisin jälleen ja antaisin pahan olon valua pois veren mukana. Miksi en siis helpottaisi oloani edes näin?
Musta tuntuu, että sun vanhemmat rakastaa sua oikeesti vaikkei siltä vaikuttaiskaan. Ei ne sulle muuten suuttuis tai kiukuttelis tosta ripariasiastakaan jos se ois niille aivan sama että mitä sä teet. Mutta jokatapauksessa ton tekstin lukeminen ei ollu yhtään kivaa, saatika sitten ajatella miten epämukava toi tilanne on ollu sulle.
VastaaPoistaSilti on tosi ihana lukea ettet oo tehny mitään pahaa itelles(ethän?) ja taistelet sitä ajatusta vastaan, että sortuisit siihen.
Voimia ♥
- ida
Kiitos paljon! Ja tuota aika kiltisti olen ollut paria palovammaa lukuunottamatta... Mutta muuten olen yrittänyt pärjätä ilman viiltelyä.
VastaaPoista