Taas kerran sillalla...

Olin kävelemässä kotiin. Kello oli jo paljon, itseasiassa liikaakin. Olin jotenkin rauhallinen, kaikki tuntui utuiselta, aivan kuin unessa. Olin kävelemässä sillan yli. Sen alla meni autoja, jopa muutama rekka. Nousin ylemmäs kaiteella ja kurkotin eteen päin. Hento tuuli hyväili kasvojani. Näin vieressäni köyden, joka oli sidottu tiukasti kaiteeseen. Ajatukseni alkoivat laukkaamaan. Kääntelin köyttä ja kokeilin sen vahvuutta, kunnes tajusin. Jos on edes pieni mahdollisuus, että paras ystäväni on elossa, elämä on elämisen arvoista. Lähdin kävelemään sillasta pois päin, kohti kotia. Toivoen samalla, että ystäväni olisi vielä hengissä.